Vapautetaan vapaaehtoisuus

Kun olen vaalitapahtumien aikana jutellut ihmisten kanssa, on vapaaehtoistyö monesti tullut puheeksi. Vaikuttaa siltä, että halukkuutta siihen on. Monet myös esittävät ajatuksia homman organisoinnista. Minkä tahon tai kenen pitäisi, kuka tai mikä voisi järjestää toimintaa sujuvaksi.

Keskustan ohjelmassa vapaaehtoistyö näkyy. Tarvitaan vastuunottoa lähimmäisistä. Sitähän on ihan perinteisesti ollut ja on edelleen. Mitä muuta onkaan talkootyö, mitä muuta onkaan naapurin auttaminen jossain arjen askareessa. Vastuunottoa parhaimmillaan on järjestöissä ja seurakunnissa tehtävä vapaaehtoistyö.

Jos tai kun julkinen tai yksityinen ei ehdi, halua tai voi tehdä, on olemassa ns. kolmas sektori. Juuri tämä vapaaehtoisten työ urheiluseuroissa, kotiseutuyhdistyksissä, sosiaali- ja terveysalan järjestöissä, ruokapankeissa. Mukana on aktiivisesti satojatuhansia ihmisiä, antamassa eri tavoin aikaansa ja osaamistaan.  Tällä joukolla on myös hyvä tuntuma suomalaisten arjesta, hyvistä ja huonoista asioista.

Vapaaehtoistyön voimana on ihmisten oma halu toimia merkittäväksi koetussa tehtävässä tai omaa elämänpiiriä lähellä olevassa yhteisössä. Tätä halukkuutta ei tulisi kahlita sellaisilla normeilla ja byrokratialla, joka koetaan turhan hankalaksi. Pikemminkin on mietittävä, millä lailla helpotetaan mukaantuloa. Vapaaehtoiset eivät työllään vaaranna  hoitajien tai muiden ammattilaisten työtä. Päinvastoin – antavat aikaa ja läheisyyttä, ovat eri tavoin tukena ja mukana. Antavat sillä tavoin ammattilaisille mahdollisuuden tehdä omaa työtään.

Kolmannen sektorin ja julkisen puolen – erityisesti kuntien – yhteistyö ja työnjako on tehtävä selkeäksi. Itse haluan hyvinvointisektorilla puhua hyvinvointikumppanuudesta. Esimerkiksi suunniteltaessa ja toteutettaessa ikäihmisten toimintaa ja palveluita, on koottava yhteen tieto erilaisista toimijoista ja niiden tarjonnasta. Tavoitteena kuitenkin on ihan saman ihmisen, kansalaisen, asiakkaan, potilaan hyvinvointi. Kannattaa jollain tavoin myös koota toimijoita samoihin tiloihin ja tietopankkeihin.

Vapaaehtoistoiminta tarvitsee muutakin kuin pelkkää hyvää tahtoa. Toimintaa on ohjattava ja annettava vapaaehtoisille koulutusta; myös kokoontumistiloja tarvitaan. Tässä tarvitaan myös pitkäjänteistä rahoitusta. Järjestöjen toiminnan kannalta tarpeen olisi esim. sallia vapaaehtoisille aiheutuvien matkakulujen korvaaminen ja ruoan tarjoaminen. Julkisia tiloja olisi tarjottava vapaaehtoistoimijoiden käyttöön – ja tilavuokrat eivät saisi olla toimijoille liian kalliita.

Vapaaehtoisuus on monelle elämäntapa. Se antaa mahdollisuuden olla mukana samanmielisten joukossa ja auttaa läheisiä. Osa vapaaehtoisista on valmiita sitoutumaan hyvinkin vaativiin ja pitkäkestoisiin toimiin – toiset haluavat antaa osaamistaan lyhyemmän hetken. Vapaaehtoisilla on sellaista elämänkokemusta ja osaamista, että heitä kannattaa kuulla ja kuunnelle myös vaikkapa vanhuspalveluita suunniteltaessa ja uudistettaessa.