Mikä on tärkeää

Politiikan rintamalla on nyt kiihkeä tunnelma. Voimme liki jännityskertomuksen omaisesti seurata hallituksen, opposition ja koko eduskunnan kamppailua aikataulua vastaan. Tavoitteena toteuttaa edes joku hallitusohjelman kärkihankkeista. Mikä – siitä ei ole ihan varmuutta vielä.

Sote-hanke on luonnollisesti ollut itselleni kaikkein läheisin. Sen vaiheet eivät välttämättä ole kovin suureksi kunniaksi kenellekään, vaikka yhteinen tahto on ollut parantaa ihmisten mahdollisuuksia saada hyviä palveluita oikeaan aikaan.

Omaa mieltäni askarruttaa perimmältään se, mitä uudistuksen ajurina oleva sosiaalipalveluiden, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatio lopulta on. Millaisena se näyttäytyy vaikkapa kahdeksankymppisen Matin tai Maijan arkipäivässä ihan missä päin Suomea tahansa. Olisi tarvetta päästä lääkärille kohtapuoleen, kun juilii vähän sieltä ja täältä. Tuolla pääsen päivän, parin päästä, täällä menee useampi viikko.

Torstaina 26.2. television A-talkissa sosiaali- ja terveysministeriön ministerit, Keskustan Anu Vehviläinen ja Kangasalan kunnanjohtaja kävivät tiukkaa keskustelua perimmäisistä kysymyksistä. Näkemyseroja on, hyvin perusteltujakin. Perjantaina 27.2. valtiovarainministeriö julkisti omat laskelmansa kuntien menokehityksestä, jos ja kun valtionosuusprosentit muuttuvat. Kovasti vaikeaa on tikkurilalaisen Pirkon olla selvillä ns. perimmäisistä totuuksista.

Samaan aikaan toisaalla käydään kisaa Pisara-radan rahoituksesta. Se on pääkaupunkiseudun asukkaille tuttu juttu, ”pikku lenkki” maan alle Töölöstä Hakaniemeen. Tärkeä myös junien kaukoliikenteen sujuvuuden kannalta. Tuntuu kuitenkin aika etäiseltä suurelle osalle suomalaisista. Ainakin heille, jotka miettivät muun maan liikenneyhteyksiä ja teiden ja ratojen rapautumista.

Hyväksi uutiseksi voi sanoa sitä, että perusturvan taso on viime vuosina selvityksen mukaan parantunut piirun verran. Mutta: perusturva riittää kuitenkin kattamaan vain osan ns. minimikulutuksesta. Lähes neljännesmiljoona suomalaista elää kokonaan perusturvan varassa. Tai elää ja elää – ainakin osa elää kituuttaa. Tästä joukosta puolet on alle 30-vuotiaita. Oma lukunsa on sitten eläkeläisten joukossa pelkän takuueläkkeen varassa olevat ihmiset. Keskellämme on aivan liian paljon heitä, joiden elämä on alusta loppuun asti yhtä niukkuutta, rahapulaa ja myös menetettyjä toiveita.

Mikä siis on kenenkin katsannosta tärkeää ? Tavalliselle kansalaiselle tärkeää on se ihan oma jokapäiväinen elämä. Toimeentulo, asuminen, oman ja perheen terveys ja hyvinvointi, työ- ja opiskelupaikka, liikkuminen paikasta toiseen. Tämä on oltava kirkkaana mielessä suuria valtakuntaa koskettavia ratkaisuja tehtäessä. Miten ne vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään.