Ikäihmisten yksinäisyys- totta ja tarua

Share |

Maanantai 6.4.2015 - Pirkko Karjalainen


Suomessa on paljon yksin eläviä ihmisiä, niin vanhoja kuin nuoria. Ovatko he yksinäisiä, onnettomia ja syrjässä elämästä ? Suurin osa ei ole – moni on.

Vanhusten yksinäisyydestä puhutaan paljon. Sitä on tutkittu ja todettu osan todella kärsivän tilanteesta. Pahimmillaan yksinäisyys sairastuttaa ihmisen mielen ja kehon.

Yksin elävistä ikäihmisistä suurin osa on vielä hyväkuntoisia ja pärjää omillaan. Virkeät ikäihmiset harrastavat, osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan, auttavat eri tavoin läheisiään. Eläkkeen pienuus on kuitenkin monella huolena – miten pärjään, jos kunto heikkenee.

Kevään mittaan on vanhusten kotiavun niukkuudesta ja hoitopaikkojen liian vähästä henkilöstöstä kirjoitettu ja puhuttu paljon. Kaikessa tässä nousee esille myös vanhusten jääminen yksin, ilman kavereita ja seuraa. Hoitajilla ei ole aikaa jutella ja olla mukana arjessa. Ei ole aikaa, vaikka halua olisikin. Näyttää kovin samalta niin kotihoidossa kuin palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Taustalta kuultaa aina turvattomuuden kokeminen.

Ratkaisuna ei voi olla pelkästään lisää työntekijöitä. Henkilöstöä ei kertakaikkiaan ole saatavissa ja kuntien mahdollisuudet lisäväen palkkaamiseen ovat niukat. Tiedetään ja tunnustetaan tarve, mutta on keksittävä myös uusia keinoja. Julkisuuteen on tuotu esityksiä työttömien osoittamisesta vanhusten avuksi, yhteisöllisen asumisen rakentamisesta, vapaaehtoisten saamisesta aktiivisemmin mukaan, kotitalousvähennysten määrän lisäämisestä yksineläville – tässä muutama esimerkki.

On turha haikailla ”vanhoja hyviä aikoja”, jolloin ihmiset pitivät huolta toisistaan ja yksin ei jäänyt kukaan. Ei se ihan niin ole koskaan ollut. Mutta kovin erilaista on välittämisen kulttuuri erilaisissa yhteisöissä. Sen perusta on kodeissa ja niiden opetuksessa. Jos lapsi ei pienestä pitäen koe luonnolliseksi lähimmäisistä välittämistä, eipä se ole myöhemminkään.

Mistä sitten voi tietää, milloin vanha ihminen kokee turvatonta yksinäisyyttä ? Ei haluakaan enää olla siinä rakkaassa kodissa, jossa käy päivän mittaa kotipalvelun työntekijä muutaman kerran. Käsitykseni mukaan sitä ei voi tietää pelkästään antamalla joitakin muisti- tai muiden testien pisteitä. On kysyttävä ihmiseltä itseltään ja myös uskottava häntä. Yksinäisyyden torjuntaan on valjastettava niin vapaaehtoiset kuin me ihan tavalliset naapurit.