Ikäihmisten yksinäisyys- totta ja tarua

Maanantai 6.4.2015 - Pirkko Karjalainen

Suomessa on paljon yksin eläviä ihmisiä, niin vanhoja kuin nuoria. Ovatko he yksinäisiä, onnettomia ja syrjässä elämästä ? Suurin osa ei ole – moni on.

Vanhusten yksinäisyydestä puhutaan paljon. Sitä on tutkittu ja todettu osan todella kärsivän tilanteesta. Pahimmillaan yksinäisyys sairastuttaa ihmisen mielen ja kehon.

Yksin elävistä ikäihmisistä suurin osa on vielä hyväkuntoisia ja pärjää omillaan. Virkeät ikäihmiset harrastavat, osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan, auttavat eri tavoin läheisiään. Eläkkeen pienuus on kuitenkin monella huolena – miten pärjään, jos kunto heikkenee.

Kevään mittaan on vanhusten kotiavun niukkuudesta ja hoitopaikkojen liian vähästä henkilöstöstä kirjoitettu ja puhuttu paljon. Kaikessa tässä nousee esille myös vanhusten jääminen yksin, ilman kavereita ja seuraa. Hoitajilla ei ole aikaa jutella ja olla mukana arjessa. Ei ole aikaa, vaikka halua olisikin. Näyttää kovin samalta niin kotihoidossa kuin palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Taustalta kuultaa aina turvattomuuden kokeminen.

Ratkaisuna ei voi olla pelkästään lisää työntekijöitä. Henkilöstöä ei kertakaikkiaan ole saatavissa ja kuntien mahdollisuudet lisäväen palkkaamiseen ovat niukat. Tiedetään ja tunnustetaan tarve, mutta on keksittävä myös uusia keinoja. Julkisuuteen on tuotu esityksiä työttömien osoittamisesta vanhusten avuksi, yhteisöllisen asumisen rakentamisesta, vapaaehtoisten saamisesta aktiivisemmin mukaan, kotitalousvähennysten määrän lisäämisestä yksineläville – tässä muutama esimerkki.

On turha haikailla ”vanhoja hyviä aikoja”, jolloin ihmiset pitivät huolta toisistaan ja yksin ei jäänyt kukaan. Ei se ihan niin ole koskaan ollut. Mutta kovin erilaista on välittämisen kulttuuri erilaisissa yhteisöissä. Sen perusta on kodeissa ja niiden opetuksessa. Jos lapsi ei pienestä pitäen koe luonnolliseksi lähimmäisistä välittämistä, eipä se ole myöhemminkään.

Mistä sitten voi tietää, milloin vanha ihminen kokee turvatonta yksinäisyyttä ? Ei haluakaan enää olla siinä rakkaassa kodissa, jossa käy päivän mittaa kotipalvelun työntekijä muutaman kerran. Käsitykseni mukaan sitä ei voi tietää pelkästään antamalla joitakin muisti- tai muiden testien pisteitä. On kysyttävä ihmiseltä itseltään ja myös uskottava häntä. Yksinäisyyden torjuntaan on valjastettava niin vapaaehtoiset kuin me ihan tavalliset naapurit.

 

Tärkeintä on hyvinvointi

Keskiviikko 25.3.2015 - Pirkko Karjalainen

Mitä on hyvinvointi ? Se on muunmuassa työtä, koulutusmahdollisuuksia, turvallisuutta, terveyspalveluita tarvittaessa.

Hyinvointia ei ole kaikilla,  vaikka hyvinvointivaltiota 1960-luvulta lähtien luotiin. Itse asiassa erot ihmisten hyvinvoinnissa ovatkin kärjistyneet. Näin ei saisi olla siinä hyvinvointiyhteiskunnassa, jota itse haluan olla rakentamassa. Paljon hyvää on saatu aikaan, sen olemme ainakin me suurten ikäluokkien lapset omassa elämässämme kokeneet.

Emme voi elää sellaisessa kuvitelmassa,  että kaikkea  hyvää riittää rajattomasti.  Valtion velkaantumisen rajat tulevat vastaan.  Kuntien kantokyky samoin. Kansalainen kokee verotuksen olevan jo vähintään riittävää.  Eläkeläisistä moni kokee arjen käyvän yhä niukemmaksi.

Tässä tiukassa tilanteessako sitten pitää panna voimia ja rahaakin sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseen?  Siihen soteen,  jota ei näinä viimeksi kuluneina neljänä vuotenakaan saatu aikaan. Terveet, toimintakykyiset ihmiset ovat paras tae myös talouden kohentumiselle. Jotain on todella vialla, kun pienituloisin viidennes suomalaisista miehistä elää tutkimusten mukaan 12 vuotta lyhyempään kuin suurituloisin joukko.

Ikäihmisten hyvinvoinnissa näkyy sama ilmiö kuin yleisemminkin. Hyväkuntoiset,  hyvää eläkettä saavat elävät ihan elämänsä parasta aikaa. Voi matkustella,  harrastaa mieluisia asioita,  hoitaa ja kuljettaa lapsenlapsia,  tehdä vapaaehtoistyötä.  Sitten on se toinen totuus: pientä eläkettä saavat yksineläjät ja hyvin huonokuntoiset vanhukset.

Paljon puhutaan nyt johtajuudesta ja tiedolla johtamisesta.  Tietoa kyllä onkin kertynyt esimerkiksi siitä,  millaisin toimin ja palveluin ikäihmiset voivat hyvin.  Kannattaa  kuntouttaa tehokkaasti,  kannattaa kannustaa ihmisiä pitämään huolta omasta terveydestään,  kannattaa tehdä kattava selvitys vanhan ihmisen elämäntilanteesta ja tarpeista ja toteuttaa kokonaisuus.

Olen sitä mieltä, että on myös osattava ja uskallettava tehdä valintoja siitä, mihin panostetaan, mitä lisätään ja mitä karsitaan. Jonkinlaista näkemystä on jo siitä,  että päällekkäisyyksiä on vaikkapa tietojärjestelmissä. Uskalletaan sanoa,  että melkoinen joukko normeista joutaisi poistaa. Koko maata ei voida käsitellä ihan samoin menetelmin,  mutta esimerkiksi omaishoitajien tilanne on nyt  aivan liian erilainen ihan kunnasta riippuen.

Turvallisuutta arkeen !

Maanantai 16.3.2015 - Pirkko Karjalainen

Talvisodan päättymisen 75-vuotispäivä nosti monen ikäihmisen mieleen muistoja. Muistoja siitä, millaista oli taisteluissa, millaista oli kotirintamalla ja evakkotiellä. Onko taas tulossa jotakin sellaista, jonka uskoimme jo jääneen taakse ? Onko aihetta pelätä ulkoista uhkaa. Valitettavasti on.

On myös muunlaista pelkoa turvallisuuden puolesta. Ei koko kansakunnan, vaan huoli oman jokapäiväisen elämän turvallisuudesta. Vanha ihminen saattaa pelätä liikkumista yksin kaduilla ja kylillä. Myös yksin kotona oleminen aiheuttaa pelkoa, jos vielä julkisuudessa uutisoidaan oman onnensa nojaan jätetyistä ihmisistä. Lapsi pelkää mennä kouluun – kiusaajat odottavat.

Olemme voineet olla aika varmoja siitä, että Suomessa yhteiskuntarauha säilyy. Mitään suuria levottomuuksia ei ole ollut. Mielenosoitukset ovat olleet äänekkäitä, mutta pääsääntöisesti väkivallattomia. Poikkeuksiakin on kuitenkin jo ollut. Niin meillä kuin muualla. Väkivalta näyttää lisääntyneen ja olevan vaikeasti ennakoitavissa.
Turvallisuus on myös vaalien keskeinen teema. Kehitys maailmalla ja ihan lähialueilla ei saa jäädä huomiotta. Siihen on varauduttava eri tavoin. Tarvitsemme omia puolustusvoimia, koko maan puolustamista. Tarvitsemme vakaata ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Pienenä maana tarvitsemme kumppaneita.

Turvallisuus on myös luottamusta siihen, että kansalainen saa vaaratilanteissa apua poliisilta ja pelastustoimelta. Niistä säästäminen on väärää säästämistä. Oma lukunsa on sähkönjakelun haavoittuvuus myrskyjen aikana. Kaikki tämä on sitä arjen turvallisuutta, johon olemme voineet luottaa. Onko siitä sitten tullut itsestäänselvyys, jota ei osata riittävästi arvostaa ja johon ei riitä resursseja.

Itseäni on ruvennut yhä enemmän huolestuttamaan ihmisten – ihan kaikenikäisten – väliset erot toimeentulossa, terveydessä, asumisessa. Ei tarvitse kovin kauaa ympärilleen katsella, kun tämän näkee ja myös kuulee. Eri puolilla maata on tietysti erilaisia ilmiöitä, mutta yhteistä on hyvin pärjäävien ja heikosti pärjäävien välisen kuilun repeäminen yhä leveämmäksi. Katkeruus tulee puheissa äkkiä ilmi.

Sananlaskun mukaan Ihminen on oman onnensa seppä. Kaikilla vain ei ole yhtäläisiä työkaluja sen oman onnen takomiseen. Puuttuu koulutusta, sopivaa työtä, kannustusta yrittää eteenpäin. Nyt on satsattava sellaiseen työhön ja toimintaan, jolla todella tavoitetaan syrjään jäämässä olevat nuoret ja pidetään heidät raiteilla.

Mikä on pahin turvallisuuden uhka – niin sisäisen kuin ulkoisen ? Mielestäni suuri uhka on luottamuksen puute, joka syntyy uskottavuuden heikentymisestä. Vaalikentällä tapaa jatkuvasti ihmisiä, jotka suoraan sanovat etteivät usko poliitikkojen puheisiin. Ei luota siihen, että saa apua poliisilta tarpeen tullen. Ei voi luottaa siihen, että vanha ja sairas ei jää oman onnensa nojaa. Tämä uskottavuus on nyt yritettävä palauttaa.

Vapautetaan vapaaehtoisuus

Sunnuntai 8.3.2015 - Pirkko Karjalainen

Kun olen vaalitapahtumien aikana jutellut ihmisten kanssa, on vapaaehtoistyö monesti tullut puheeksi. Vaikuttaa siltä, että halukkuutta siihen on. Monet myös esittävät ajatuksia homman organisoinnista. Minkä tahon tai kenen pitäisi, kuka tai mikä voisi järjestää toimintaa sujuvaksi.

Keskustan ohjelmassa vapaaehtoistyö näkyy. Tarvitaan vastuunottoa lähimmäisistä. Sitähän on ihan perinteisesti ollut ja on edelleen. Mitä muuta onkaan talkootyö, mitä muuta onkaan naapurin auttaminen jossain arjen askareessa. Vastuunottoa parhaimmillaan on järjestöissä ja seurakunnissa tehtävä vapaaehtoistyö.

Jos tai kun julkinen tai yksityinen ei ehdi, halua tai voi tehdä, on olemassa ns. kolmas sektori. Juuri tämä vapaaehtoisten työ urheiluseuroissa, kotiseutuyhdistyksissä, sosiaali- ja terveysalan järjestöissä, ruokapankeissa. Mukana on aktiivisesti satojatuhansia ihmisiä, antamassa eri tavoin aikaansa ja osaamistaan.  Tällä joukolla on myös hyvä tuntuma suomalaisten arjesta, hyvistä ja huonoista asioista.

Vapaaehtoistyön voimana on ihmisten oma halu toimia merkittäväksi koetussa tehtävässä tai omaa elämänpiiriä lähellä olevassa yhteisössä. Tätä halukkuutta ei tulisi kahlita sellaisilla normeilla ja byrokratialla, joka koetaan turhan hankalaksi. Pikemminkin on mietittävä, millä lailla helpotetaan mukaantuloa. Vapaaehtoiset eivät työllään vaaranna  hoitajien tai muiden ammattilaisten työtä. Päinvastoin – antavat aikaa ja läheisyyttä, ovat eri tavoin tukena ja mukana. Antavat sillä tavoin ammattilaisille mahdollisuuden tehdä omaa työtään.

Kolmannen sektorin ja julkisen puolen – erityisesti kuntien – yhteistyö ja työnjako on tehtävä selkeäksi. Itse haluan hyvinvointisektorilla puhua hyvinvointikumppanuudesta. Esimerkiksi suunniteltaessa ja toteutettaessa ikäihmisten toimintaa ja palveluita, on koottava yhteen tieto erilaisista toimijoista ja niiden tarjonnasta. Tavoitteena kuitenkin on ihan saman ihmisen, kansalaisen, asiakkaan, potilaan hyvinvointi. Kannattaa jollain tavoin myös koota toimijoita samoihin tiloihin ja tietopankkeihin.

Vapaaehtoistoiminta tarvitsee muutakin kuin pelkkää hyvää tahtoa. Toimintaa on ohjattava ja annettava vapaaehtoisille koulutusta; myös kokoontumistiloja tarvitaan. Tässä tarvitaan myös pitkäjänteistä rahoitusta. Järjestöjen toiminnan kannalta tarpeen olisi esim. sallia vapaaehtoisille aiheutuvien matkakulujen korvaaminen ja ruoan tarjoaminen. Julkisia tiloja olisi tarjottava vapaaehtoistoimijoiden käyttöön – ja tilavuokrat eivät saisi olla toimijoille liian kalliita.

Vapaaehtoisuus on monelle elämäntapa. Se antaa mahdollisuuden olla mukana samanmielisten joukossa ja auttaa läheisiä. Osa vapaaehtoisista on valmiita sitoutumaan hyvinkin vaativiin ja pitkäkestoisiin toimiin – toiset haluavat antaa osaamistaan lyhyemmän hetken. Vapaaehtoisilla on sellaista elämänkokemusta ja osaamista, että heitä kannattaa kuulla ja kuunnelle myös vaikkapa vanhuspalveluita suunniteltaessa ja uudistettaessa. 

Mikä on tärkeää

Sunnuntai 1.3.2015 - Pirkko Karjalainen

Politiikan rintamalla on nyt kiihkeä tunnelma. Voimme liki jännityskertomuksen omaisesti seurata hallituksen, opposition ja koko eduskunnan kamppailua aikataulua vastaan. Tavoitteena toteuttaa edes joku hallitusohjelman kärkihankkeista. Mikä – siitä ei ole ihan varmuutta vielä.

Sote-hanke on luonnollisesti ollut itselleni kaikkein läheisin. Sen vaiheet eivät välttämättä ole kovin suureksi kunniaksi kenellekään, vaikka yhteinen tahto on ollut parantaa ihmisten mahdollisuuksia saada hyviä palveluita oikeaan aikaan.

Omaa mieltäni askarruttaa perimmältään se, mitä uudistuksen ajurina oleva sosiaalipalveluiden, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatio lopulta on. Millaisena se näyttäytyy vaikkapa kahdeksankymppisen Matin tai Maijan arkipäivässä ihan missä päin Suomea tahansa. Olisi tarvetta päästä lääkärille kohtapuoleen, kun juilii vähän sieltä ja täältä. Tuolla pääsen päivän, parin päästä, täällä menee useampi viikko.

Torstaina 26.2. television A-talkissa sosiaali- ja terveysministeriön ministerit, Keskustan Anu Vehviläinen ja Kangasalan kunnanjohtaja kävivät tiukkaa keskustelua perimmäisistä kysymyksistä. Näkemyseroja on, hyvin perusteltujakin. Perjantaina 27.2. valtiovarainministeriö julkisti omat laskelmansa kuntien menokehityksestä, jos ja kun valtionosuusprosentit muuttuvat. Kovasti vaikeaa on tikkurilalaisen Pirkon olla selvillä ns. perimmäisistä totuuksista.

Samaan aikaan toisaalla käydään kisaa Pisara-radan rahoituksesta. Se on pääkaupunkiseudun asukkaille tuttu juttu, ”pikku lenkki” maan alle Töölöstä Hakaniemeen. Tärkeä myös junien kaukoliikenteen sujuvuuden kannalta. Tuntuu kuitenkin aika etäiseltä suurelle osalle suomalaisista. Ainakin heille, jotka miettivät muun maan liikenneyhteyksiä ja teiden ja ratojen rapautumista.

Hyväksi uutiseksi voi sanoa sitä, että perusturvan taso on viime vuosina selvityksen mukaan parantunut piirun verran. Mutta: perusturva riittää kuitenkin kattamaan vain osan ns. minimikulutuksesta. Lähes neljännesmiljoona suomalaista elää kokonaan perusturvan varassa. Tai elää ja elää – ainakin osa elää kituuttaa. Tästä joukosta puolet on alle 30-vuotiaita. Oma lukunsa on sitten eläkeläisten joukossa pelkän takuueläkkeen varassa olevat ihmiset. Keskellämme on aivan liian paljon heitä, joiden elämä on alusta loppuun asti yhtä niukkuutta, rahapulaa ja myös menetettyjä toiveita.

Mikä siis on kenenkin katsannosta tärkeää ? Tavalliselle kansalaiselle tärkeää on se ihan oma jokapäiväinen elämä. Toimeentulo, asuminen, oman ja perheen terveys ja hyvinvointi, työ- ja opiskelupaikka, liikkuminen paikasta toiseen. Tämä on oltava kirkkaana mielessä suuria valtakuntaa koskettavia ratkaisuja tehtäessä. Miten ne vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään.

 

Miksi kotiapu ei ole kunnossa ?

Maanantai 2.2.2015 - Pirkko Karjalainen

Äsken uutisoitiin Superin selvitys kotihoidon tilasta. Huonokuntoiset vanhukset saavat liian vähän apua. Hoitajat uupuvat. Jossain on vikaa, kun kotona-asuminen kuitenkin on yhteinen tavoite ja ihmisten toive.

Nyt ei kuitenkaan pelkkä toive taikka tavoite taida riittää. Laitospaikkoja vähennetään. Ympärivuorokautista huolenpitoa turvaavista palveluasunnoista on puutetta. Kotihoitoon ei ole kaikissa kunnissa pystytty panostamaan tarvetta vastaavasti. Erilaisten järjestelyjen kesken ei ole löydetty toimivaa tasapainoa. 
On turha kuvitella, että juuri nyt jostakin löytyisi runsain mitoin lisää rahaa tai työntekijöitä. Siksi on voimavarat käytettävä sekä oikein että oikeaan aikaan. Ammattilaisten lisäksi tarvitaan mukaan vapaaehtoiset. Omaiset ja läheisethän ovat jo nyt kokolailla täystyöllistettyjä.

Kokemus ja myös tutkimustieto osoittaa, että kotihoitoon ja ylipäätään arkielämässä pärjäämiseen sekä kuntoutukseen kannattaa panostaa tehokkaasti ja riittävän varhaisessa vaiheessa. Tästä tuoretta tietoa saadaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä ( lyhyemmin Eksote ), jonka tuloksista löytyy tietoa mm. THL:n viime vuoden lopulla julkistetuista tutkimuksista. Eksotessa on panostettu ikäihmisten kuntoutukseen, henkilöstön koulutukseen ja hyvin toimivaan kotihoitoon. Samalla laitoshoitoa on radikaalisti vähennetty ja kustannuksia kyetty hillitsemään. 

Monelle ikäihmiselle käy niin, ettei hän itse tai läheinen huomaa, miten kunto heikkenee tai kotiaskareet käyvät hankaliksi. Jos ja kun ei ole tuttua lääkäriä taikka henkilöä, jonka kanssa käytännön asioista voisi puhua, ongelmat kasaantuvat. Aivan liian usein käy niin, että toimeen ryhdytään vasta sitten, kun vanhan ihmisen toimintakyky on jo pahasti heikentynyt. Kotiin tarjottavaa apua toteutettaessa on nyt mietittävä myös työntekijöiden ajankäyttöä ja tehtäviä, jotta he voisivat kokea työnsä mielekkääksi. 

Sote ja vanhuspalvelut

Tiistai 27.1.2015 - Pirkko Karjalainen

Sote sitä ja sote tätä. Mitä tuleman pitää, se on vielä ainakin jonkin verran epäselvää. Eduskunta käsittelee asiaa kohtapuoliin. Kunnat ja monet  muut asianosaiset ovat esittäneet kantojaan. Kyllä konsensukseen on vielä matkaa !

Entä sitten ikäihmisten palvelut. Meillähän on tuore ns. vanhuspalvelulaki. Siinähän painotetaan ihmisten toimintakyvyn tukemista ja kotona-asumista. Juuri nyt on käsittelyssä hoitajamitoitus. Sosiaali- ja terveysministeriöstä tulee ministerienkin suulla eriäviä käsityksiä lakiin kirjoitettavan mitoituksen tarpeellisuudesta. Onko nyt oikea aika sitä kirjata ?

Nyt ei mielestäni ole oikea aika tehdä yhtään lisää tiukkoja mitoituspykäliä. On aika katsoa nämä yksittäiset asiat sote-järjestämisen yhteydessä, millaisena se sitten toteutuukin. Kun kunnissa käytettävissä on rajallinen määrä voimavaroja, on ne uskallettava käyttää mahdollisimman järkevästi. Ja järkevyydellä tarkoitan toimintaa, jolla turvataan hyvinvointi ja ihmisarvoinen elämä.

Olemme suorastaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että ihmisen – ihan minkäikäisen tahansa – paras paikka on koti. Vanhakin haluaa elää ja selvitä omassa kodissaan, oli se sitten millainen tahansa. Mutta missä kulkee raja, jos vanhan omat voimat ovat vähäiset. Jos itse tai omaishoitaja sanoo, että ei enää jaksa. Millaista apua, kuinka paljon ja mihin hintaan voi saada ?

Siksi on nyt aika katsoa kokonaisuuttaa. Muuten joudumme tilanteeseen, jossa erilaiset ”vähäväkiset” joutuvat vastakkain, kun rahasta ja palveluista on kyse. Ainakin vanhuspalveluiden puolella on nähty myös surullisia esimerkkejä siitä, mihin liian tiukan kilpailutuksen politiikka kunnissa johtaa. Se johtaa pahimmillaan vanhojen ihmisten pakkosiirtoihin paikasta toiseen ja huonoon hoitoon. Sellaista vanhuutta kukaan meistä ei halua itselleen eikä läheisilleen.

 

 

 

Turvallista valinnanvapautta

Keskiviikko 21.1.2015 - Pirkko Karjalainen

Iäkkäiden ihmisten monenlaisuus on tullut hyvin selväksi. Joukossa on sotaveteraani Hannes Hynösen kaltaisia vireitä ja viisaita ihmisiä. Toisenlainen todellisuus näkyy syvästi muistihäiriöisissä – henkinen ja fyysinen vireys on vähäistä. Vanhuuden tai iäkkyyden alkamiselle ei ole vuosissa määriteltävää ikärajaa !

Keskustan hyvän ikääntymisen reseptissä painotetaan ihmisten oikeutta määrätä omasta olemisestaan. Puhutaan turvallisesta valinnanvapaudesta. Siinä on kaksi yhtä tärkeää osaa: turvallisuus ja valinnanvapaus.

Valinnanvapaus ei voi todella toteutua, jos ei ole vaihtoehtoja ja ihmisillä tietoa niistä. Ns. vanhuspalvelulain toteutumisesta kiistellään. Tavoitteena on kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Toisaalta vaaditaan, että ympärivuorokautista hoivaa ja hoitoa tarjoavissa paikoisa tulee olla tietty vähimmäismäärä ammattitaitoista henkilökuntaa. Samalla pyritään pykälillä määrittelemään, millä edellytyksillä siirtyminen omasta kodista ympärivuorokautisen hoivan paikkaan on toteutettava.

Kuva ikäihmisten arjesta on liian yksioikoinen. Julkisuuteen nousevat epäkohdat, jotka ovatkin suorastaan karmeita. Mutta: kun kysytään iäkkäiltä itseltään, niin kuva muuttuukin paljon myönteisemmäksi. On paljon tyytyväisyyttä omaan itsellisyyteen, eletään ihan elämän parasta aikaa. Kiitetään hyvää hoitoa. Iloitaan mukavista harrastuksista ja mahdollisuudesta osallistua mieluisiin rientoihin. Tällaista elämää ikääntyneet haluavat. Moni haluaa ja pystyy vapaaehtoistyöhön tai palkkatyöhön tai jatkaa yrittäjänä.

Julkisessa keskustelussa puhutaan taloudesta, työllisyydestä, kilpailukyvystä ja turvallisuudesta. Tuossa keskustelussa turvallisuus liittyy useimmiten joko ulkopolitiikkaan tai yhteiskunnan sisäiseen turvallisuuteen. Vanhusten arkielämässä turvallisuus liittyy sekä fyysiseen koskemattomuuteen että koettuun tunteeseen. Kumpaankin on panostettava, jotta hyvä ikääntyminen ja arvokas loppuelämä mahdollistuvat.

On paljon iäkkäitä ihmisiä, joiden koti ei varusteiltaan tai sijainniltaan ole kovin häävi. Osa kotona asuvista on todellisuudessa niin huonokuntoisia, että ulkopuolisen ammattilaisen riittäväksi arvioima kotiin saatu apu ei ole se, mitä vanhus haluaa. Mutta onko hänellä tai hänen läheisillään valinnan mahdollisuutta, jos muita asumisen vaihtoehtoja ei ole tai varat eivät riitä niihin ? Usein käy myös niin, että vaihtoehtoja ruvetaan miettimään liian myöhään.

Meillä on käytettävissä rajalliset voimavarat. Toisaalta vaikuttaa siltä, että toiminta ja sen ohjaus on liian hajanaista. Joudutaan ylittämään erilaisia todellisia ja kuviteltuja raja-aitoja. Sote-uudistus ja myös vanhuspalvelulaki tähtäävät oman ymmärrykseni mukaan joustavuuteen ja ihmisten koko elämäntilanteen tukemiseen ja hoitamiseen. Erilaiset elämäntilanteet ja –ympäristöt on tunnistettava. Vanha(kin) ihminen on oman elämänsä paras tuntija ja hänellä on oikeus valintoihin.

 

 

 

 

Suomi kuntoon!

Maanantai 24.11.2014 klo 10.07 - Pirkko Karjalainen

Suomi kuntoon! Siinä on yhteinen teemamme. Sama pätee myös ikääntyvään ihmiseen. Hänetkin kannattaa ja voi ”laittaa kuntoon”. Siinä tarvitaan niin omaa kuin yhteistä ja yhteiskunnan ponnistusta.

Olen saanut nyt muutaman kuukauden olla jäsenenä sosiaali- ja terveysministeriön ”Kokeneet ja viisaat-työryhmässä”. Sen puheenjohtajana on kunnioitettu arkkiatrimme Risto Pelkonen. Ryhmämme tarkoituksena on paneutua erityisesti ns. vanhuspalvelulain toimeenpanon tukemiseen.

Tuo laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista on saanut kutsumanimen vanhuspalvelulaki, vaikka siinä ei pelkästään palveluita käsitellä. Lain yhtenä tärkeänä tavoitteena on turvata arvokas ja yksilöllinen ikääntyminen ihmisille. Lain toteuttaminen käytännössä ei ole aivan yksinkertaista, sillä kuntien tilanteet ovat perin erilaiset. Tästä THL:n tuoreet selvitykset kertovat edelleen.

Jokainen meistä haluaa asua kotona mahdollisimman pitkään. Suorastaan hirvittää ajatella, mikä on vaihtoehto. Tuon lainkin keskeinen lähtökohta on se, että kotona eletään ja sinne saadaan apua. Koti voi olla melkein millainen asumismuoto tahansa – myös palvelutalossa taikka ryhmäasumisessa. Laitokseen siirtyminen voi lakiin ehdotetun muutoksen mukaan olla perusteltua vain lääketieteellisin taikka potilas- tai asiakasturvallisuuteen liittyvin perustein. Arvokas vanhuus halutaan turvata, vaikka sitä ei enää laissa aivan entiseen tapaan ilmaista.

Mutta miten tässä nyt käy ? Itseäni painaa oikea huoli. Huoli iäkkäistä, hauraista ihmisistä – heistä, jotka eivät ole reippaita ja omatoimisia. Huoli vanhuksia auttavista ja hoitavista työntekijöistä niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Huoli omaishoitajien jaksamisesta.

Pahinta kuitenkin on, jos nyt jäädään voivottelemaan vaivoja. Meillä on kyllä osaamista ja hyviä kokemuksia tehokkaista ja inhimillisistä toimintatavoista. Rahaa ja työntekijöitä tuskin lisää saadaan – on siis toimittava tehokkaasti ja kaikki voimavarat mukaan ottavalla tavalla.

Keskustalla on tähän oma Hyvän ikääntymisen reseptinsä Suomelle. Tutustu siihen keskusta.fi/politiikka/Hyvän ikääntymisen resepti Suomelle.